Syvällisempää mietintää

Olen tässä pähkäillyt kohta pääni puhki, miettiessäni näitä sivuja ja omia kirjoituksia. Yrittänyt löytää sen punaisen langan tai syyn siihen, miksi ylipäätänsä kirjoitan tänne ja laitan kuvia. Yksiselitteistä vastausta en ole löytänyt. Rajojen rikkomista, kun mikään ei tunnu enään miltään? Elämästä on tullut laimeata litkua. Sitä se kai on. En etsi itseäni, olen joutunut tunnustamaan peilin edessä, että olen tälläinen hölmö suomalainen nainen. Pidin tai en. Ihan aina en peilikuvastani pidä, silloin kun sieltä katsoo takaisin ihminen, joka on laskeutunut idiotismin tasolle. Ja sen totisesti osaan...muutaman kerran kuukaudessa tai kahdessa. Kun olen sekoittanut pään alkoholilla ja törmännyt itsessäni asuvaan pässiin.

Mutta en valita, en. Loppujen lopuksi olen kuitenkin yksi onnellisimmista ihmisistä, jolla on paljon aihetta iloon ja ylpeyteen. Vaikka tänään en kovin ylpeä itsestäni olekkaan. Ja kun viellä tiedän, että mitään järjellistä syytä tähän fiilikseen ei ole, ei ainakaan niin paljoa kuin luulen...toivoakseni.

Jotta, ette luulisi, että olen lakannut harrastamasta kokonaan seksiä, niin se ei ole totta. Olen saanut ja antanut ja ollut sängyssä täysi narttu. Ikävä sana, mutta miten puhdistavaa onkaan olla välillä pelkästään pantavana ja rajujen otteiden uhri, kun työnnöt menevä't vähän liian syvälle ja mies tarttuu hiuksiin kiinni. Masokismia? Todennäköisesti, mutta ah..niin ihanaa.

Toisinaan toivon, että voisin olla valloittavan viaton ja sinisilmäinen. Punastelisin peiton alla aina kun valot olisivat päällä, enkä pyllistelisi peilille ja antaisi miehen nähdä, kun hänen kyrpänsä tunkeutuu minuun.

En osaa päättää olenko ihastuttava vai raivostuttava...tällähetkellä kallistun jälkimmäiseen.